Tarina jatkuu etusivulta...

Kodit kerrostuvat eri elämänvaiheista. Osa leikkihuonekaluista on ostettuja, osa perittyjä, osa itse tehtyjä. Joukossa on vanhaa ja uutta, arvokasta ja aivan kitsiä.

- Aivan niin kuin teidän ihmistenkin kodeissa, muistuttavat talojen asukkaat.

Varsinaisten leikkikalujen lisäksi mukana on kaikenlaisia leikkeihin alistettuja asioita aikuisten maailmasta pois heitettyihin aarteisiin asti.

kangaspuut

..tai kauppasta

Pikkukotien lisäksi talossa ollaan myös kauppasta, ihan oikeassa kauppatiskissä. Siellä mitataan ja punnitaan, maitoa suoraan tonkasta, jauhoja säkistä. Kassakoneena on helmitaulu.

- Tai leikitään koulusta, innostuvat pikkunallet isosta pulpetistaan ja ottavat esiin pikkiriikkiset kirjat ja rihvelitaulut.

Tuvassa kehrätään, kamarissa on ompelimo ja suutarin verstas. Vintillä leikitään junasta, ajetaan autolla tai poljetaan hevosella. Talossa tehdään kaikkea, mitä aikuistenkin maailmassa tehtioin silloin ennen viime vuosisadan alusta ja sota-ajasta näihin päiviin asti.

pulpetit
kangaspuut

 

Rautahella

Kesän 2017 ylpeys on pienoishella, oikea valurautainen entisajan pienen tytön unelma. Sillä voi vaikka paistaa lettuja tai uunissa pannukakun. Nykyaikaisempaa ruuanlaittoa varten on saksalainen sähköllä toimiva leikkihella.

Oikealla hellalla odottavat tiskit pienessä vadissaan.

- Äiti, mitä on tiskata, kysyi muuan pieni tyttö kerran.

Yhtä ihmeellistä kuin entisajan tiskaaminen on tämän päivän lasten silmin, on pyykinpesu pyykkilaudan kanssa - vaikka löytyy leikkimuseosta pattereilla toimiva pulsaattorikonekin.

Mielikuvitusmaailman kävijät johdattelee 60-luvulta juontava peikkomaa. Peikot seikkailevat lasivitriinissään niin kuin taiteilijan käsialaa olevat neuvostoeestiläiset pehmolelutkin.

 

Vuosien tulos

Leikkimuseon juuret ovat 1990-luvulla Tarton leikkikalumuseossa käydyssä keskustelussa:

- Meillähän on ollut tuollainen vakku. Onkohan se vielä tallessa? Ja pikku mummulassa on samanlainen nukke ja astioita.. Ja vanhalla paikalla se puuhevonen.

Kaikki tai ainakin melkein kaikki olivat tallessa, tiedostamattomasti tulevaa odottamassa.

Tästä keskustelusta kehittyi Rääkkylään leikkimuseo, joka jo vuosituhannenvaihteessa oli avoinna muutaman kesäkauden ajan. Omat tilat valmistuivat pari vuotta sitten, mutta varsinaiset museon avajaiset ovat vielä edessäpäin.

Talon entisöinnistä on vastannut kiteeläinen perinnerakentaja Timo Kontkanen.

Leikkimuseo Kotista

Pötsönlahdentie 127

82300 Rääkkylä

p. 050 357 3344

email: kainuahkera@hotmail.com

Vanhoja leikkikaluja ja leikkejä

Pikku puoti ja kahvio

Template by JoomlaShine